Kani uudessa kodissaan

Luonteestaan riippuen kani sopeutuu uuteen kotiympäristöön useimmiten muutamassa päivässä. Mikäli kani vaikuttaa varautuneelta on viisainta antaa sen kotiutua rauhassa eikä jatkuvasti ottaa sitä väkisin syliin tai päästää vapaaksi huoneeseen – liika tilakin voi olla ahdistava kokemus suhteellisen ahtaasti muiden kanisisarusten kanssa asumaan tottuneelle pikkukanille. Kani lähestyy uutta omistaa itse kun on valmis siihen, sosiaalinen poikanen voi haluta hellittäväksi hetikin. Muuten tuttavuutta voi hieroa ensin häkin kaltereiden läpi tai luukusta tarjoamalla kättä nuuhkittavaksi ja ehkä antamalla jotain herkkua. Seuraava askel on kanin silittely ja rapsuttelu ja kun kani näin alkaa luottaa uuteen omistajaansa voi sitä vähitellen ottaa syliinkin. Vapaaksi päästämisen kanssa ei myöskään pidä kiirehtiä, sillä vaikka kani yleensä viihtyykin vapaana, voi kiinni ottaminen tuottaa hankaluuksia, jos välit kanin kanssa eivät ole luottamukselliset. Monesti kani menee kyllä itsekin häkkiin, kunhan tulee nälkä tai se saa tarpeekseen liikunnasta. Jos ei ole aikaa odotella kanin omaa ratkaisua ja kani on saatava nopeasti kiinni, voi kokeilla virittää vaikkapa ”herkkuansan” tai laittaa lattialle pahvilaatikon (tai kantoboksin), kanit kun rakastavat piilopaikkoja – näin kani on helpompi saada sen itsensä huomaamatta kiinni. Tärkeää on muistaa, että kania ei saa koskaan jahdata, sillä se voi saada jopa sydänkohtauksen tuntiessaan olonsa ahdistetuksi.

 

Ruokaan totuttautuminen täytyy tehdä vähitellen. Mikäli sinulla ei ole kanille samaa pellettiä kuin mihin kani on tottunut, on hyvä ainakin viikon ajan pikkuhiljaa sekoitella uutta ja vanhaa pellettiä sekaisin, ettei kanin vatsa mene sekaisin (huomaa myös, että nuoret kanit tuottavat ns. umpisuolipapanoita hieman ylituotantona, se ei ole ripulia). Omat kasvattini syövät siis Hobby Plus-pellettiä, jota annan aina poikasen mukaan riittävästi totutteluvaiheen ajaksi. Sama pätee myös tuoreruokaan, uusia kasvikunnan tuotteita on syytä antaa pienissä erissä kunnes kani on tottunut niihin.

 

Laatikolle opettaminen voi tulla myös aiheelliseksi uudessa kodissa, vaikka poikanen jo olisikin oppinut suurin piirtein käyttämään vessalaatikkoa. Uusi ympäristö, uusi laatikko kenties eri nurkassa mihin aiemmin on tottunut tarpeensa tekemään – ei ole mikään ihme vaikka pissat ja kakat eivät heti osuisikaan oikeaan osoitteeseen. Kani on kuitenkin pohjimmiltaan siisti eläin ja yleensä oppii siisteyden pienellä avustuksella. Mikäli papanoita tulee kaikkialle muualle paitsi laatikkoon, voi ne siirtää laatikkoon suuntaa näyttämään. Tai jos tarpeet tehdään eri nurkkaan kuin missä laatikko on, voi ratkaisuna olla laatikon siirtäminen kyseiseen nurkkaan.

 

Jos kani muuttaa lapsiperheeseen, on varsinkin pienempiä lapsia opetettava mielellään jo etukäteen miten kanin kanssa puuhaillaan, mitä saa tehdä ja mitä ei (esimerkiksi, että kania ei saa nostaa korvista).


Jos uudessa kodissa on muita lemmikkejä, olisi hyvä antaa näiden tutustua toisiinsa aluksi valvotusti häkin suojissa. Monet kissat ja koiratkin tulevat kyllä toimeen kanin kanssa, mutta ellet ole ihan varma, etteivät ne tee toisilleen vahinkoa, ei ehkä kannata jättää niitä vapaana valvomattomiin oloihin.